Yhdistys 

AST ry perustettu on helmikuussa 2002. Seuran kotipaikka on Espoo.

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää agilitytoimintaa sekä yleisesti koiriin liittyvää harrastus- ja kilpailutoimintaa.


Yhdistyksen varsinaiseksi tai koejäseneksi voi liittyä jokainen hyvämaineinen henkilö, joka haluaa edistää yhdistyksen tarkoitusta.


Pienessä seurassa vaaditaan aktiivista yhdistyksen parissa työskentelyä. Jäsenet osallistuvat esimerkiksi talkoisiin.


Seura tarjoaa aktiiviselle agilityn harrastajalle sekä kilpaileville koirakoille valmennusta ja sitä tukevaa muuta koulutusta. Agilityssa on viikkoryhmät kesäisin Puolarmetsässä omalla kentällä. Talvikautena treenataan vuokratuissa halleissa pääkaupunkiseudulla tai läheisyydessä.

 

Tietoja yhdistyksestä

Hallitus: Hallituksessa 5-6 varsinaista jäsentä, hallituksesta erillään myös kirjanpitäjä ja rahastonhoitaja. 

Koulutustoiminta: Koulutusta järjestetään kesäkaudella viikkoryhmissä yleensä tiistaista torstaihin, lisäksi muuta toimintaa muina päivinä kurssien ja tapahtumien muodossa.

Kentällä voi harjoitella myös omatoimisesti. 

 

Kilpailut: Viralliset agilitykilpailut järjestetään yleensä vuosittain keväällä ja syksyllä, epävirallisia kilpailuja keväällä, kesällä ja syksyllä. Jäsenille järjestetään vuosittain Seuranmestaruus- ja Vuoden koirakko -kilpailut (Vuoden agilitykoirakko, Vuoden agilitytulokas ja Vuoden tokokoirakko).


Kilpailuilla ja kursseilla saadaan merkittävä osa seuran tuloista. Aktiivisella otteelle sekä talkoovelvoitteen suorittamalla saadaan ylläpidettyä kenttää ja esteitä, järjestettyä koulutuksia seuran jäsenille sekä järjestettyä erilaisia tapahtumia. 

 

Edustus ja lisenssi

AST pyrkii valitsemaan edustusjoukkueen agilityn SM- ja PiirM-kisoihin. Myös tottelevaisuuteen ja rally-tokoon  on pyritty valitsemaan edustusjoukkue. Yhdistys maksaa jäsenen osallistumismaksun arvokilpailujen yksilöosuuteen.
 

Yhdistyksen jäsen on velvollinen edustamaan yhdistystä, jos harjoittelee agilityn viikkoryhmissä (edustus virallisissa ja epävirallisissa kilpailuissa sekä osallistumaan ensisijaisesti yhdistyksen edustusjoukkueeseen). Kaikki edustuspoikkeukset anotaan hallitukselta. 

 

Edustuspoikkeushakemukset tulee toimittaa osoitteeseen hallitus(at)agilitysportteam.fi

 

Lisenssi vaaditaan kaikilta viikkoryhmissä harjoittelevilta jäseniltä.

Säännöt

Jäsenille:

Jäsenfoorumilta löydät seuran sisäiset tiedotteet ja ohjeistukset.

 

  • Unohtuneet tunnukset foorumiin  osoitteesta hallitus(at)agilitysportteam.fi
  • Jäsenen muuttuneet tiedot jasen(at)agilitysportteam.fi