Jäseneksi?
Uudet koirakot voivat hakea seuran jäseniksi AST:n järjestämien alkeis- tai jatkokurssien jälkeen. Jo agilityä entuudestaan harrastavia ja yhdistystoiminnasta kiinnostuneita otetaan mukaan ns. katselmusten kautta.
Jäsenyyttä hakevat ovat ensin noin 3-6 kuukautta koejäseninä, jonka jälkeen heidät hyväksytään varsinaisiksi jäseniksi. Koejäsenyyden aikana tarjotaan maksullista treenipaikkaa sekä seurataan aktiivisuutta talkootyöskentelyssä.
Yhdistyksessä on talkoovelvoite, jolla saa treenipaikan kesäksi Puolarmetsän kentälle ja talveksi sisähalliin (talvella koulutukset ovat olleet Espoossa Juvanmalmilla sekä Lohjalla).
Puolarmetsän kenttä on käytettävissä omatoimiharjoitteluun avainpanttia vastaan.
Jäsen saa käyttää kenttää maksutta mikäli hän on suorittanut talkoovelvoitteestaan vähintään puolet.
Jäsenille on tarjotaan koulutusta seuran omilla kouluttajilla sekä ulkopuolisilla. Harjoittelu on edullisempaa kuin yksityisillä.
Jäsenen, jolla on treenipaikka viikkoryhmissä, tulee edustaa agilitykilpailuissa AST:tä (poikkeuslupaa pyydetään hallitukselta).
Täytä hakulomake, mikäli kiinnostuit!
Jäsenasiat ja jäsentiedustelut:
jasen(at)agilitysportteam.fi
Huom! Vuoden 2023 jäsenmaksut päätetään keväällä 2023.
Jäsenmaksut 2022
- Varsinainen jäsen 50 euroa
- Nuorisojäsen (alle 18-vuotias) 25 euroa
- Liittymismaksu 80 euroa
Sääntöjen mukaan (Yhdistys-sivuilta linkki sääntöihin): ”Yhdistyksen varsinaiseksi- tai koejäseneksi voi liittyä jokainen hyvämaineinen henkilö, joka haluaa edistää yhdistyksen tarkoitusta. Yhdistyksen hallitus hyväksyy uudet jäsenet yhdistykseen hakemuksen perusteella kokouksessaan yksinkertaisella enemmistöllä. Hallitus voi hyväksyä jäsenet ensin koejäseneksi määräämäkseen ajaksi.
Varsinaiset jäsenet suorittavat yhdistykselle vuotuisen jäsenmaksun, jonka suuruus määrätään vuosikokouksessa. Uudet jäsenet suorittavat yhdistykselle liittymismaksun, jonka suuruus määrätään vuosikokouksessa. Jäsen sitoutuu osallistuessaan agilitykilpailuihin koiransa kanssa, joka osallistuu ASTn järjestämään vakituiseen koulutukseen, edustamaan Agility Sport Team AST ry:tä. Hallitus voi halutessaan myöntää erivapauksia edustamiseen liittyvissä asioissa.”